VirtaParkki tuo hyvää oloa parkanolaisille

Parkanon kunnan ja Kolmostien Terveyden tiivis kumppanuus synnytti koronan iskiessä hyvinvointikanava VirtaParkin, josta on iloa ja hyötyä kaikille kuntalaisille.

Hyvinvointikanava VirtaParkki on tarjonnut huhtikuusta lähtien kuntalaisille terveyteen, hyvinvointiin ja vapaa-aikaan liittyviä ohjelmia. Kaikki ohjelmat on koottu kalenteriin, jonka viikkonäkymään on eri väreillä merkitty, mitkä ohjelmista on suunnattu lapsille, nuorille, aikuisille ja senioreille.
Virtaparkki pitää sisällään muun muassa lääkäreiden luentoja ja tietoiskuja, paikallisten kulttuurikohteiden esittelyjä, tuolijumppaa, seurakunnan etämuskarihetkiä ja lapsiperheiden vanhemmuusryhmän.

− Yhteistyömme Pihlajalinnan kanssa oli ennen koronaakin tiivistä. Kun keväällä kaikki meni koronan takia kiinni, mietimme yhdessä, miten voisimme pitää alueen ihmisten hyvinvoinnista huolta. Syntyi idea VirtaParkista, kertoo Parkanon terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niiranen.

Digiloikasta tuli pysyvä

Kolmostien Terveys Oy on Pihlajalinnan ja Parkanon kaupungin yhteisyritys, joka on tuottanut keväästä 2016 lähtien Parkanon ja Kihniön sotepalvelut.

− Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhömme, joka on ollut notkeaa ja nopeaa, Niiranen sanoo. Hän kertoo, että kevään aikana yhdessä tehty digiloikka jää pysyväksi, sillä VirtaParkista on muotoutumassa pysyvä palvelu kuntalaisille.

− VirtaParkissa on koottu yhteen linkit kaupungin YouTubeen ja muihin vastaaviin kanaviin ja palaute kuntalaisilta on ollut hyvää. Esimerkiksi ravitsemusluennot keräävät nyt paljon enemmän kuulijoita kuin perinteisesti järjestäen, Niiranen sanoo.

Yhteistyön voimaa

Kolmostien Terveyden johtava lääkäri Lasse Korpi on ollut kehittämässä VirtaParkin toimintaa. Hän kertoo, että suosituimmat videot ovat keränneet yli 1000 katsojaa ja kävijöitä sivustolla oli esimerkiksi toukokuussa 8000. Erityisesti Korpi iloitsee siitä, että palvelun ovat löytäneet kaikenikäiset kuntalaiset.

− VirtaParkki on näyttänyt konkreettisesti myös sen, kuinka suuri joukko ihmisiä kunnissa toimii asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseksi. On hienoa, että VirtaParkin myötä voimat on voitu yhdistää ja yhteistyöstä on tullut entistä tiiviimpää, Korpi toteaa.

VirtaParkkiin ovat tehneet ohjelmia niin Kolmostien Terveys, kaupungin nuoriso- ja vapaa-aikatoimi kuin seurakunta ja kolmas sektori. Kanavalta löytää niin jumalanpalveluksia, valtuuston kokoukset kuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton perheille suunnattuja sisältöjä. Ohjelmat ovat kenen tahansa katsottavissa, eikä salasanoja tarvita.

Terveyssovellus ilmaiseksi kuntalaisille

Taina Niiranen kertoo haasteellisen kevään tarkoittaneen kaupungille digiloikkaa, joka on tuonut tullessaan kuntalaisille lisää palveluja.

− Sanonta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, pitää kohdallamme konkreettisesti paikkansa.

VirtaParkin lisäksi yksi osa digiloikkaa on ollut kannustaa kuntalaisia käyttämään etäpalveluja.

− Teimme juuri päätöksen, että Pihlajalinnan terveyssovellus on parkanolaisille ja kihniöläisille maksuton vuoden loppuun saakka. Näin kuntalaiset voivat entistä helpommin hyödyntää etälääkäripalveluita, Niiranen sanoo.

Digiloikkaan on saatavilla myös tukea. Parkanon kirjastossa järjestetään digipalveluihin ja -laitteisiin liittyviä tilaisuuksia, joista saa tietoa ja apua esimerkiksi oman tabletin tai läppärin hankintaan.

− Kirjastosta voi varata myös digiapuajan, joka tarkoittaa, että kotoa voi ottaa mukaan oman laitteen, jonka käyttöön voi saa kahden viikon välein henkilökohtaista apua, Niiranen sanoo.

teksti: Tiina Laaninen